Vesa-Matti Saarakkala

Realistisen kriittisen politiikan puolesta

Viime aikojen poliittisen liikehdinnän ja uusien Atlantilta puhaltavien tuulien myötä jotkut Suomessakin ovat tehneet poliittisen johtopäätöksen, että Suomen pitäisi Brexitin jalanjäljissä erota EU:sta - ja tietenkin myös rahaliitto EMU:sta. 

 

Nuorena, voisi sanoa räkänokkana, omaksumani katsantokannan perusteella olen aiemmin itsekin ollut käytännössä EU- ja eurovastainen, mutta sittemmin olen muuttanut mielipidettäni. On turvallisuuspoliittiset syyt ja syyt, jotka liittyvät tulkintaani poliittisen toiminnan todellisesta luonteesta ja politiikan käytännön mahdollisuuksista. Realismia on tullut aimo annos idealismin tilalle.

 

Esimerkiksi vielä hallitusneuvottelujen yhteydessä johdonmukaisesti halusin ja vaadin, että Suomi nostaisi riman EVM:n tukipakettien myöntämiselle maksimikorkeuteen eli asettuisi tarvittaessa EVM:n hallintoneuvostossa yksin tukipaketin myöntämistä vastaan estäen sen myöntämisen normaalissa päätöksentekojärjestyksessä edellyttäen ns. hätätilamenettelyä ja vastustaen tukipakettia aktiivisesti kaikin käytettävissä olevin keinoin. Se olisi ollut poliittisesti johdonmukaista. Toisen kauden kansanedustajana ja koko edellisen kauden euroasioita tarkasti suuressa valiokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa seuranneena tiesin, että jos rimaa ei nosteta maksimikorkeuteen, kolmas tukipaketti Kreikalle tulisi olemaan käytännössä läpihuutojuttu ja olisi edessä nopeasti. Jokaisen, joka oli perillä euroalueen vakausmekanismien säännöistä, olisi pitänyt asia ymmärtää. Kyse on aivan perusasiasta. Kolmas tukipaketti ei tosin virallisesti lisännyt Suomen vastuita, vaikka siitäkin ovat monet puhuneet ristiin ja tulkintaa löytyy joka lähtöön.

 

Tätä taustaa vasten itseäni lähinnä hymyilyttävät nykyään köykäiset puheet Suomen eroamisesta euroalueesta – EU-erosta nyt puhumattakaan. Aamulla tukipaketti, illalla ehkä kansanäänestys ja huomenna euroero. Uskokoon ken tahtoo. Ei tule tapahtumaan. Itselleni se, että jouduin yhdessä, itselleni siihen asti tärkeimmässä poliittisessa asiakokonaisuudessa, luopumaan poliittisesta johdonmukaisuudesta, tarjosi mahdollisuuden ja antoi moraalisen luvan ajatella asioita uudesta näkökulmasta. Astuin valtio-opillisista teorioistani arkipäivän todellisuuteen. Huomio, miten vaivatonta joillekin oli korvata poliittinen johdonmukaisuus poliittisella tarkoituksenmukaisuudella, sai minut ajattelemaan koko poliittista toimintaa uudella tavalla. Nuorena aatteellisena lipunkantajana halusin uskoa, että lähes kaikki ovat politiikassa periaatteen ihmisiä ja mukana puhtaasta kutsumuksesta. Mennään vaikka läpi tulen, mutta ei anneta periksi piiruakaan. Sittemmin olen huomannut, että ikävä kyllä politiikassa periaatteellisuus tuntuu monella olevan kiinni isommista trendeistä ja omista aikatauluista.

 

Tosiasia on se, että Suomi eroaa rahaliitosta vain jos se hajoaa. Hajoaminen on mahdollista, mutta ei kuitenkaan todennäköistä. Paljon todennäköisempää on keskinäisen yhteisvastuun syveneminen EU:ssa ja euroalueella. Vaikka EU- ja eurovastaiset voimat voivat olla kasvussa, niiden kyky, kannatus ja voima eivät tule riittämään muuhun kuin kapinointiin. Tässä suhteessa poliittinen toiminta voidaan ja kannattaa Suomessakin rakentaa realismille. Se ei tarkoita kritiikittömyyttä tai välinpitämättömyyttä. Ei eliitin myötäilyä, mutta ei kyllä alta arvostelun menevää performanssipolitiikkaakaan. Hyvin perustellulle ja analyyttiselle kritiikille ja vastakkainasettelulle on sijansa ja tarve. En esimerkiksi itse katso hyvällä ääriliberaalia politiikkaa, jossa ei kanneta todellisuudessa vastuuta tehden vaikeita päätöksiä, vaan jossa halutaan jakaa kaikille mannaa kuin sitä sataisi taivaasta. Se on erittäin edesvastuutonta, ja omiaan lisäämään ääriliikehdintää. Sitä voisi kutsua ”hyvän ihmisen syndroomaksi”. Medialla yhtenä valtiomahtina on myös merkittävä rooli. Sen ei pidä lähteä politikoimaan, tai ns. valemediat vyöryvät tilalle.

 

Suomen ja suomalaisten mahdollisten poliittisten valintojen tekemistä rajoittavat kansakuntamme pieni koko ja maantieteellinen sijainti, olemassa olevat kansainvälispoliittiset ja taloudelliset sitoumukset sekä vientiriippuvuus. Koko yhteiskuntajärjestelmämme on eurokriisin myötä viritetty esimerkiksi matalalle korkotasolle, jonka EKP on pystynyt takaamaan. Kahdenkeskisissä kauppasopimuksissa Suomi pienenä maana olisi heittopussi. Eivätkä suomalaiset ikipäivänä tässä tilanteessa, eikä edes lähitulevaisuudessa, uskaltaisi irrottautua EU:sta, sillä se olisi melkoisen uhkarohkeaa ottaen huomioon turvallisuuspoliittisen lähiympäristömme ja maailmanpolitiikan viimeaikaisen kehityksen. Rahaliitto syvine keskinäisriippuvuuksineen ja kertyneine yhteisvastuineen taas on liima, joka pitää EU:nkin kasassa. En osaa sanoa, paljonko Keski-Euroopan mailla olisi tällä hetkellä menetettävää, jos EU hajoaisi, mutta Suomella pelissä on paljon. Asialla ei pidä leikitellä.

 

Hallituksen tiukan talous- ja yhteiskuntapolitiikan keskeisimpiä syitä ovat EU:n vakaus- ja kasvusopimus sekä viime vaalikaudella Sdp:n, vihreiden, Rkp:n, KD:n ja vasemmistoliitonkin hyväksymä EU:n talouskurisopimus. Jälkimmäisen sopimuksen noudattamisen tulkinta on ensisijassa EU-komissiolla ja Suomessa Valtiontalouden tarkastusvirastolla. Suomi on todella tiukoilla sopimuksen sitoumusten noudattamisessa. ”Vaihtoehtona” ovat tukipaketit joko muille tai itselle, ja oman budjettivallan mureneminen. Jäsenyys nykyisenkaltaisessa, yhteisvastuuta kaihtavassa, rahaliitossa edellyttääkin jäsenmailta ns. sisäistä devalvaatiota. Saa nähdä, kuinka pitkälle tulitikkuleikin EU:n ja rahaliiton ympärillä annetaan Euroopassa yltyä, ennen kuin esimerkiksi edellä mainitut puolueet suostuvat tukemaan hallituksen vastuullista ja euroalueen vakauttakin tukevaa talouspolitiikkaa. Ehkä se tapahtuu vasta seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä. Ottaen huomioon nousevien talouksien kilpailukyvyn ja niiden kansalaisten halun lisätä hyvinvointiaan sekä monien niiden autoritaaristen yhteiskuntapoliittisten järjestelmien, joissa päätöksiä on helppo viedä tehokkaasti täytäntöön, pidän itse selvänä, että Eurooppa ei voi välttyä materiaalisen elintason alenemiselta. Se on ensimmäinen tosiasia, joka pitäisi nopeasti tunnustaa Euroopassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

On se hyvä, että ilmoitat sen avoimesti, että olet nyt EU- ja eurofani. PS:n kanta on jo tullut muutenkin täysin selväksi hallitustaipaleen myötä. Myös se on käynyt selväksi, että Suomi on EU:ssa ja eurossa viimeiseen asti. Jos euro hajoaa, niin Suomi todennäköisesti laittaa anomuksen EKP:hen, että eik Suomi voiisi pitää euron. Markka kun on niin huono ja sitä devalvoidaan jatkuvasti.

Onnea vaan poliittiselle urallesi. Se on selvää, että perussuomalasille on luvassa kylmää kyytiä kunta- ja eduskuntavaaleissa. Puolet kannatuksesta on kadonnut.Jytkystä on muistot vain. Soini nosti puolueen ja Soini tuhosi puolueen. Analysoikaa miksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset