Vesa-Matti Saarakkala

Päivän pihvi?

Tänään on herännyt aiheellisesti kysymys siitä, onko joillakin tahoilla hallituksen piirissä halu saada hallitus kaatumaan jonkin tekosyyn varjolla, jotta voitaisiin väistää vaikean valinnanvapauslakipaketin loppuunkäsittely eduskunnassa? Onko halu väistää tosiasiat ja ikävät totuudet, provosoimalla hallitus jollakin tavalla kriisiin ja kaatumaan? Herää myös kysymys, pelätäänkö joissakin piireissä Harry Harkimon käynnistämää Liike-hanketta niin, että pitäisi nopeasti saada hallitus nurin, ettei tuolle liikkeelle jäisi ylimääräistä valmistautumisaikaa tuleviin koetuksiin.

P.S. 25.4. Tämä yllä oleva hypoteesini on leimattu monen politiikantoimittajan toimesta hölynpölyksi. No, katsotaanpa, mikä on tilanne esimerkiksi 10.6. ja palataan sitten asiaan. Täytyy sanoa, että aika pihalla ovat monet toimittajat siitä, mitä eduskunnassa on meneillään ja miksi, vaikka heidän kuuluisi olla asioista kartalla. Heidän skenaarionsa ovat hyvin pinnallisia ja yksinkertaisia. Kuitenkin he heittelevät välillä itse puolihuolimattomasti skenaarioita hallituksen kaatumisesta ja mahdollisista ennenaikaisista vaaleista jne. ilman kunnollisia argumentteja ja syy-yhteyksiä. Sanoisin, että politiikantoimittaminen pitäisi olla laadukkaampaa ja vähemmän hyväuskoista. Moni toimittaja on täysin pihalla esimerkiksi sotesta, hallituksen keskeisestä rakenneuudistuksesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Odotellaan Timon-maestron kommenttia. Kyllä se varmaan kohta tulee.

Ja yleensähän Soini ei pahemmin kiertele eikä kaartele, siis yleensä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Timo-maestron viimeisin:

    Tyhmäkin käy viisaasta, kun on hetken hiljaa.
    Vanhoilla puolueilla oli vilkas viikonloppu.
    Kokoomus ja Harkimo.
    Keskusta ja Väyrynen.
    SDP ja ME vedämme teitä nenästä (vaali)kampanja.
    Tähän on vaikeata sanoa mitään järkevää.
Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Niin, mielenkiintoinen on Timon PLOKI-otsikko 22.4.2018 "Vanhojen puolueiden (viikon)loppu". http://timosoini.fi/category/ploki/

Seuraavan plokin kirjoittaminen on varmasti aikamoinen haaste Sinisten Maestro-Timolle. Voi vaatia hetken hiljaisuutta jopa Timolta.

"Vanhoilla puolueilla oli vilkas viikonloppu" kirjoitti tosiaan maestro. Mutta sitä ei Soini tiennyt, että Turusen kohtalokas pyssy laukeaa seuraavana tiistaina.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Hmm, piilofederalistisesta puolueesta loikka piilofederalistiseen puolueeseen.

Big deal.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Vaan kun kategorisesta EU-vastustuksen voi kokonaiskuva huomioiden myös vaihtaa pragmaattiseen kannattamiseen, Unionin ja rahaliiton ongelmista huolimatta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Liittyen Turusen loikkaukseen.

Timo Soini: "Loikkari ei pitkälle loiki. Kaikki Helsingin ja Tampereen valtuustoryhmistä muihin puolueisiin kesken kauden loikanneet jäivät valitsematta. Tämä oli myös lähes kaikkien loikkareiden kohtalo. Mitä opimme tästä?"

http://timosoini.fi/2017/04/turpaan-tuli-henki-jai/

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Soini puhuu varmaan omasta puolueestaan. ;)
"Loikkareita oomme kaikki, oomme kaikki" laulaa Soini ja ottaa muutaman ballerina-askeleen esityksestä Kuoleva Joutsen.

Henry

Tero Wihuri

Kannatushan aina mitataan hallituskumppaneilta eikä kansalta !

Antti Mäkelä

Suomeen mahtuu vain yksi kokoomus. Toinen kuihtuu pois.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Timo Soini ottaa etäisyyttä Turuseen ja sinisiin. Keskittyy enemmän Väyryseen.

http://timosoini.fi/2018/04/syyria-ja-sintit/ "Sinttien sooloilua."

"Kun et kestä painetta, poksahdat. Myös politiikassa."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset