Vesa-Matti Saarakkala

Kansan kanta Alkon monopoliin - Älä ota sitä vakavasti?

EU-komission mielestä alkoholin etämyynti Suomeen on nykyisestä poiketen sallittava. Etämyytyjen tuotteiden luovuttaminen Suomessa kuluttajille suoritettaisiin esimerkiksi erityisten luovutuspisteiden kautta, ja tuotteet voisivat olla myös yli 5,5-prosenttisia.

 

Pahimmassa tapauksessa komission linjaus tarkoittaisi käytännössä sitä, että Suomen alkoholimonopoli eli Alko jouduttaisiin ajamaan alas ja väkevää viinaa saisi myydä suomalaisille jokaisesta kaupasta ja kioskista. On nimittäin selvää, että mikäli ulkomaisille yrityksille annettaisiin oikeus etämyydä vahvoja alkoholijuomia suomalaisille Suomeen, olisi kilpailuneutraliteetin takia silloin myös suomalaisille yrityksille käytännössä annettava oikeus myydä suomalaiskuluttajille vastaavia tuotteita.

 

Olipa itse asiasta mitä mieltä tahansa, syntymässä oleva ”ajolähtö -tilanne” on vakavassa ristiriidassa kansallisen itsemääräämisoikeuden kanssa. Jos päihdepolitiikka, joka on kiinteä osa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, irrotetaan tuotteiden vapaan liikkuvuuden nimissä kansallisesta päätöksentekovallasta, pohjoismainen yhteiskuntamalli, jossa verovaroin hoidetaan myös päihteidenkäytön haitat, tulee EU:n taholta kyseenalaistetuksi. Käytännössä siis kyseenalaistetaan yhteisvastuullisen yhteiskuntamallimme perusteet!

 

Vaikka eräs suomalaispanimo 1990-luvulla kehottikin ”Älä ota sitä vakavasti”, niin kun puhutaan väkevämmistä tuotteista kuin oluista, on asia mielestäni pakko ottaa vakavasti. Onneksi niin asian laita Suomessa onkin: 85 % suomalaisista vastustaa väkevien alkoholijuomien vapauttamista myytäväksi kuluttajille päivittäistavarakaupoista - varsin selvä ja tolkullinen kanta, jonka pohjalta syntynyt ”ajolähtö -tilanne” voidaan uskoakseni hallitusti ja vastuullisesti hoitaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (51 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos linkkisi takaa ammennettava tieto halutaan ottaa huomioon lainsäädännössä, niin sitä huomioon ottamista ei pidä rajoittaa vain niihin väkeviin, vaan huomioida myös seuraava enemmistökanta:

"Puolet vastaajista (50 %) oli sitä mieltä, että viinejä pitäisi saada ostaa päivittäistavarakaupoista, kun Alkossa viininmyynnin säilyttäisi 47 prosenttia vastaajista."

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Noin pieni ero menee varmaan kyselytutkimuksen virhemarginaalin piikkiin eli tuosta ei voi indikoida suoraan kansan tahtotilaa toisin kuin viinakannasta. Täytyisi olla selvästi isompi ero viinien vapauttamisen hyväksi, että sillä perusteella asiantilaa lähdettäisiin eduskunnan toimesta muuttamaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ero on tosiaan hiuksenhieno mutta joka tapauksessa viinien myynnin hyväksi. En nyt ryhtynyt katsomaan aikasarjaa aiempiin kyselytuloksiin mutta luulisin, että suunta on sallivampaan suuntaan.

Elellään tämä ja seuraava eduskuntakausi nykyisellä lainsäädännöllä. Arvelen, että 5 vuoden kuluttua viinien myyntiä muualtakin kuin Alkosta kannattaa jo 60%. Silloin se alkaa olemaan lainsäädännönkin kannalta oleellinen muutos.

Itse päästäisin kyllä väkevätkin ruokakauppoihin, vaikka todennäköisesti ruokakaupan valikoimissa olisi pikemminkin Koskenkorva kuin mallasviski. Mutta ehkäpä joku kauppias haluaisi palvella myös hyvien juomien ystäviä. Sinänsähän sen kummemmin viinit kuin väkevätkään eivät ole ongelma täällä pääkaupunkiseudulla, koska lähin Alko on usein korkeintaa 50 m ruokakaupasta. Ja suurimmalla osalla alle 5 km säteellä, mikä on useimmille pelkästään terveellinen kävelymatka…

Joka tapauksessa kiitokset sinulle siitä työstä, mitä olet tehnyt. Olet ollut perussuomalaisten ja myöhemmin nyt sinisten parhaimmistoa. Sekä suoraselkäinen ja -puheinen että kykenevä ymmärtämään sen, että kaikkea ei voi saada. Toivotan menestystä uusissa tehtävissäsi, mitä ne sitten ovatkaan.

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala Vastaus kommenttiin #3

Kiitos myönteisestä palautteesta. Itse en ole tyytyväinen tähän kauteeni, mutta olosuhteet ja vaihtoehdot nyt ovat olleet mitä olleet. Kaiken kaikkiaan harvinaisen huonosti pelattu peli. Minä siinä pelissä vain yhtenä nappulana.

Timo Virta Vastaus kommenttiin #3

Tuon juomien laadun vähittäiskaupassa määrittelee sitten kuitenkin asiakas. Onhan Alkonkin myymästä tavarasta suurin osa sitä "pirkkaa". Esim. yli 20€ pulloviinien osuus myynnistä on alle 2%.

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Se on vielä lisättävä tähän Sinulle, että jos viinit vapautettaisiin kauppoihin, Alkon kannattavuus heikkenisi sen verran paljon, että nykyinen yli 350 myymälän myymäläverkosto olisi nykylaajudessaan vaarassa, (ellei sitten verovaroin haluta alkaa Alkoa tukea). Jos myymäläverkostoa taas viinien vapauttamisen seurauksena rajusti karsittaisiin, se todennäköisesti heikentäisi Alkon monopolin hyväksyttävyyttä nykyistä useamman suomalaisen silmissä, kun viinan saatavuus olisi entistä pidemmän viinanhakumatkan takana. Alkoholimonopolin olosuhteissa alkoholipolitiikka on aina tasapainoilua rajoitusten ja saatavuuden välillä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Saattaa olla, että viinien myynnin vapauttaminen olisi omiaan ripeyttämään Alkon monopolin purkamista muutoinkin. Joten siitäkin syystä uudistus olisi tarpeen.

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala Vastaus kommenttiin #6

Rehellisesti kerrottu motiivi.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Totta tuokin, mutta Alkon monopolissa on jo aukkoja: Baltiasta voi itse käydä hakemassa alkoholijuomia ja rajoituksena on lähinnä hakureissuun käytetyn kulkuneuvon kantavuus.
Toinen vaihtoehto on ostaa alkoholijuomat keskieurooppalaisesta nettikaupasta, josta joku kuljetusliike toimittaa ne Suomeen.

Tavallinen kansalainen jatkossakin hakee saunaoluensa ja viinipullonsa marketeista tai Alkosta. Ulkomaan työ- tai lomareissuilta harvempi viitsii kantaa alkoholia muutaman euron säästön vuoksi.

Alkoholin suurkuluttajille tilanne on toinen ja heitä varten myyjien tuotevalikoimasta löytyy jopa lavallisia halpoja alkoholijuomia. Sata laatikkoa purkkiolutta näyttäisi maksavan tällä hetkellä noin tuhat euroa. Niiden tilaaja ei pysty tällaista määrää olutta itse käyttämään viimeiseen käyttöpäivään mennessä. Ainoa johtopäätös onkin, että tuollainen määrä menee myyntiin ja alkoholin salakauppa tunnetusti luo muutakin rikollisuutta.

Jos nyt yksittäinen kuluttaja haluaa tilata vaikkapa erikoisolutta tai -viiniä ulkomailta niin se sallittakoon, mutta alkoholin maahantuonnin maksimimäärän voisi rajoittaa kohtuukäyttäjälle sopivaksi.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Luulisi tälle löytyvän asianharrastajia. Muutama näyttävä tilaus menemään, sakot maksuun ja näyttävä valitus ey-tuomioistuimeen. Teekkarit mukaan!
Kaikki kynnelle kykenevät tilaamaan viinaa EU-alueelta. Sakkokassakeräys ja lahjoitusrahasto pystyyn.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Et ilmeisesti ole tietoinen siitä, että juomia tilataan jo nykyään melko laajamittaisesti ulkomailta kotiin netin kautta. Kyse on vain siitä, että hallitus uhkailee sen olevan laitonta.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Olen tietoinen, vaikka en ole koskaan tilannut. Oletko tietoinen, että tilauksia on otettu takavarikkoon? Konflikti, eli hallituksen uhkailun haastaminen, on nähdäkseni se tapa haastaa virkamiesten tulkinta.

Esitin asian kärkistämistä sekä laajan julkisuuden hankkimista tilausmahdollisuudelle, jotta ne, joilla on mahdolliseen takavarikkoon ja sakkoihin varaa, pistävät tuulemaan.

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo Vastaus kommenttiin #11

Kymmenisen tilausta tullut vuosien varrella, säästöä per tilaus satanen kaks. Ennen laittoivat paketteihin ohjeet kuinka verot tulee maksaa. Vuoteen pariin ei ole ollut niitä enää. Viikossa yleensä paketti kotiovella. Kun kerran etämyynti ei ole kiellettyä, sitä ei voi kieltää. Vaikka suomen viranomainen parhaansa mukaan yrittää hämätä, suomessa vallitsee EU laki jota noudatetaan.

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Ei etämyynti ole kiellettyä vieläkään, vaikka niin väitetään syynä epätoivoinen yritys harhaanjohtaa tunnetusti lainkuuliaisia suomalaisia.

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Oikeuskäytännössä etämyynti on tuomittu Suomessa kielletyksi. Etäostaminen on sallittua, kunhan hankkii itse tuotteiden kuljetuksen ja huolehtii verojen maksamisesta.

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Missä se on tuomittu? Alkotaxi ainakin sai tuomion vähittäismyynnistä, etämyynnistä en ole kuullut tuomioita tulleen.

Timo Virta Vastaus kommenttiin #16

Tuo etämyyntikielto on STMmän tahallisesti väärä tulkinta. Visnapuu-case koski vähittäismyyntiä Suomessa. Sen tiesi myös EU-komissio, joka lausunnossaan toi sen sijaan esiin ns. Rosengren-tapauksen, joka nimenomaan koski etämyyntiä, ja jonka takia Ruotsikaan ei lähtenyt kieltämään etämmyyntiä. Käytännössä ainut keino etämyynnin lopettamiseksi on alentaa alkoholiveron Saksan tasolle ja tuoda ainakin alle 22% vähittäiskauppoihin

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

”verovaroin hoidetaan myös päihteidenkäytön haitat”

Kenen tai millä varoilla muualla EU:ssa hoidetaan päihteidenkäytön haitat vai eikö niitä ole muualla?

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

En nyt laajemmin lähde luennoimaan, mutta onhan esimerkiksi Saksan ja Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmissä melkoisia eroja.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kyllä nuo haitat hoidetaan Saksassakin verovaroin. Ilmeisesti jopa tehokkaammin kuin Suomen A-klinikkasäätiön nollatuloksilla...

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala Vastaus kommenttiin #19

Mutta rahoitusjärjestelmä on erilainen.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #20

Niin, sairaskassa kehitettiin Saksassa Bismarckin toimesta jo 1870-luvulla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Implisiittisesti annat ymmärtää tuon terveydenhoitokustannuksellisen näkökohdan esiin ottamisen kautta tässä viestinnässäsi, että oletat olevan itsestäänselvää, että Alkon monopolin ylläpitäminen vähentää terveydellisiä haittavaikutuksia alkoholin osalta. Mikään empiirisesti havainnoitavissa oleva totuus ei kuitenkaan tue tällaista näkemystä.

Esimerkiksi vahvojen oluiden tuominen ruokakauppoihin on alentanut alkoholin kokonaiskulutusta ja toisaalta ei ole osoitettavissa, että vahvasti rajoittavan alkoholilainsäädännön maissa haitat olisivat vähäisempiä kuin normaalin alkoholikulttuurin maissa. Paras vertailukohde Suomen kanssa on vaikkapa Viro, jonka kansa on historiallisesti ja geneettisesti ehkä kaikkein lähimpänä meitä.

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Espanjassa vasta eroja Suomeen onkin, kansalaisille kun terveydenhuolto on täysin ilmaista. Ei poli-, sairaalamaksuja ja mitä näitä onkaan. Ne päihdepotilaatkin hoidetaan samaan syssyyn. Kannattaisiko perehtyä ennen virheellisiä väittämiä?

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Tässä on käytössä ihan samat analogiat kuin ulkomailta tuotujen autojen verotuksessa. Suomi sai monta langettavaa päätöstä, mutta samat ammattitaparikolliset, ne virkamiehet, jatkoivat samalla linjalla.

Tässä tullaan näkemään samat kuviot. Laaditaan selvityksiä ja vastauksia, vuosi vuoden jälkeen. Ei muka ymmärretä. Tuo virkamiesten "tulkinta" EU-päätöksestä soittaa tuttuja kelloja.

Tulliin on pysäytetty viinieriääkin, jotka on menneet pilalle, kun lainmukaisuutta maahantuonnille on selvitelty.
Tässä hommassa ei auta, kun mahdollisimman laaja julkinen revittely. Siten se keskiolutkin saatiin R-kioskeihin ja vahva olut kauppoihin. Jos ollaan EU-kansalaisia, niin ollaan sitten. Käykää katsomassa, millaista se kulttuuri on.

Ei yritetä syödä niitä rusinoita pullasta!

Käyttäjän PetraAnttila kuva
Petra Anttila

Kirjoituksessasi et huomioi asemaasi Alkon hallintoneuvoston puheenjohtajana ( alkaen 1.1.2016-.
Lienee syytä tuoda tämä kaikille tiedoksi. Tämä löytyy omasta sivustostasi :https://www.saarakkala.fi/3

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Minulla Alkon hallintoneuvoston pj:na on vapaus vaikka vastustaa Alkon monopolia ja vaikka ilman perusteluita. Asemani ei rajoita millään lailla mielipiteideni muodostamista ja julkituomista. Otan kantaa kansanedustajana. Osoituksena tästä periaatteesta on myös eduskunnan äänestys vahvojen oluiden tuomisesta kauppoihin viime joulukuussa: kaikki Alkon hallintoneuvoston jäsenet eivät äänestäneet asiasta keskenään samalla lailla, vaikka edustivat hallituspuolueita. Alkon hallintoneuvoston jäsenyys ei siis edellytä sitä, että olisi Alkon linjoilla alkoholipolitiikassa.

Käyttäjän PetraAnttila kuva
Petra Anttila

hienoa jos ajattelet vapaasti näin olevasi vain kansanedustajana kommentoimassa. Kuitenkin asia lienee relevantti niille jotka tätä blogia lukevat : Olethan saanut mm. kokouspalkkioita Alkon hallintoneuvoston tehtävästä vuonna 2017 5000€ . Tämäkin on julkista tietoa.

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Palkkio tulee täysin riippumatta siitä, mitä mieltä olen. Edellytyksenä on ainoastaan, että osallistun kokouksiin, sillä palkkiot maksetaan kokouksiin osallistumisesta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä kyllä, mutta jos ei olisi Alkoa ei olisi kokouksiakaan eikä palkkioita...

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala Vastaus kommenttiin #30

Niin ja jos ei olisi alkuräjähdystä, ei olisi maapalloa jne. Minun pj-kausi ei ulotu niin pitkälle, että minulta henkilökohtaisesti jäisi yhtään euroa saamatta vaikka päätettäisiin ajaa Alko alas heti. Nykyisen hallintoneuvoston toimintakausi päättyy vuoden 2019 lopussa. Niin nopeasti ei Alkoa pysty parhaimmatkaan viinanvapauttajat alasajamaan, että ehtisivät ennen.

Timo Virta

Hallintoneuvoston puheenjohtajan paikalta sinulla olisi nyt mahdollisuus ehdottaa vaikka hallintoneuvoston lopettamista. Sitähän pidetään kansan riveissä tarpeettomana ja lähinnä rakenteellisen korruption välineenä. Ja se leimaa sen jäseniä. Esim. Pekka Puskan viime syksynä junailtu hallintoneuvostopaikka ei näyttänyt kovin hyvältä. Varsinkin kun lakiesitys alkoi kummasti sen jälkeen edetä.

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Mutta hyvä, että otit tämän asian puheeksi, koska itselläni on kaikki tässä julkista ja avointa sekä riippumatonta. Toivottavasti olet yhtä tarkkana kun seuraat kovimpien Alkon alasajamista kannattavien poliitikkojen taustoja ja yhteistyökumppaneita. Sieltä voi löytyä mielenkiintoisia yhteyksiä. Kaikki tosin ei välttämättä näy julkisuudessa toisin kuin itselläni.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miksi pitää näin kovasti, monen kommentin voimalla selitellä päivänselvää sidonnaisuutta? Olisihan tuo ollut fiksua mainita tekstissä, tai erikseen disclaimerina, mutta tuo selittely herättää jo kysymyksiä tarkoitusperästäsi.

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala Vastaus kommenttiin #35

Kaikki eivät ole Max ole välttämättä yhtä valistuneita kuin sinä. Kommentointiin ei tarvita minkäänlaista yleistietoa jne. Minun on otettava tosissani myös yksinkertaisemmilta tuntuvat kommentit. Pari kommenttia samaan asiaan ei ole paljon. Olisin voinut yhdistääkin ne, mutta haluan olla avoin.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Alkoholin myyntikanavien lisääminen ja Alkon monopolin purku tuntuu olevan Kokoomuksen lempilapsi ja agenda.

Suomeen ei todellakaan tarvita lisää viinan hankintakanavia, kun kuolleisuus alkoholismiin ja alkoholiperäisiin sairauksiin on ennestäänkin Euroopan huippua.
Onko kokoomus edistämässä hautaustoimistojen bisnestä?

Viite:
"Kuolleisuus maksasairauksiin ja kirroosiin on Suomessa EU:n huippua"
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/kuoll...

"Jopa 30-vuotiaat sairastuvat – kuolettava alkoholisairaus iskee yhä nuorempiin Suomessa"
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/433716-j...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eli Euroopan tiukin alkoholipolitiikka korreloi positiivisesti suuremman maksakirroosimäärän kanssa. Halutaanko tilanteen jatkuvan näin vai otetaanko oppia muualta?

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Tilanne tulee luonnollisesti vain pahenemaan viinan hankintakanavia lisäämällä.
Keskieurooppalaiset juomatavat, ts. pikkulipittäminen ei saavu Suomeen hallintopäätöksellä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #34

Kyllä tilanteen normalisoiminen Suomessa myötävaikuttaisi normaalimman tapakulttuurin kehittymiseen myös alkoholin kohdalla.

Mutta olennaisinta on, että jo nykyäänkin jokainen ostaa juuri sen verran juomia kuin haluaa ja juo ne juuri sillä tavalla kuin haluaa. Jakelukanavien normalisoiminen helpottaisi vain normaalikansalaisten elämää.

Vaikka voi ja leviterasvat määrättäisiin myytäviksi vain valtion monopolikaupoissa, niiden käyttömäärä tuskin siitä alenisi, mutta se hankaloittaisi elämää. Joku voi tietysti todeta, että kyllä sitä leipää voi ilman voitakin syödä ja aivan samoin voi sanoa, ettei rapujuhlille snapsia tarvitse tai bourgognea paistin painikkeeksi.

Taisto Pihlajamaa

Juha Kuikka, niinpä. Ja tämäkin keskusteluvitja on sellainen tehokas viinamainos, joita ei Euroopassa näe. Muistetaan nyt vielä lisäksi kansan inho holhousta kohtaan ja se "kielletyn hedelmän maulla" mainostaminen.

Onhan Alko ollut tarpeeton rakennelma jo monta kymmentä vuotta.

Pekka Veistos

Hyvä kirjoitus ja mukava huomata että olet taas aktivoitunut bloggaamisessa.

Toivottavasti päätös vetäytyä eduskunnasta ei ole ihan lukkoon lyöty. Väittäisin että jämäkälle kurikkalaiselle löytyisi kyllä tilaa useammankin puolueen listoilta :)

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Ranska on maksakirroosin ykkönen ja britit juovat kuin sienet. Ruotsissa taas juodaan salaa jne.

Ei Suomi ole mikään poikkeus kulutuksen suhteen ja meillä raittiina taitaa kuitenkin olla enemmistö.

En siis näe mitään ongelmaa vaikka netistä voisi alkoholia tilata. Oikeastaan Alko pitäisi lakkauttaa ja antaa valta markkinavoimille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ranska on aikoinaan ollut vielä korkeammilla maksakirroosilukemilla. Siellähän on alkoholinkokonaiskulutus alentunut huomattavasti 50-70-luvuista lähtien, jolloin raavas Provencen normiduunari joi päivittäin lounaalla yhden pullon viiniä ja illallisella kaksi.

Maksakirroosi Ranskassa on kuitenkin ihmisten mielissä vain fysiologinen ruokailutottumuksiin liittyvä terveysongelma. Se on siis tietyllä tavalla verrattavissa suomalaisten sydän- ja verisuonitautilukuihin. Maksakirroosilla ei ole Ranskassa leimaavaa, syyllistävää tai sosiaalista ulottuvutta. Sitä pidetään sairautena sairauksien joukossa eikä se "kerro" kuulijalle mitään muuta koskien siihen sairastuneen yksilön elämäntavasta tai mistään ongelmista j.n.e.

Timo Virta

Käsityksesi Ruotsalaisten juomisesta on täysin väärä. Siellä miedot, siis alle 22% juomat ovat noin 30% halvempia kuin Suomessa, etämyynti selkeästi sallittua ja Systembolaget saa kuljettaa juomat kotiin niinkuin etämyyjätkin, eikä tarvitse juoda salaa.

Pekka Iiskonmaki

Johan etämyynti toimii Suomessa erittäin hyvin.

Tilaat juomat ja maksat ne kotiovellasi. He toimivat pienillä myyntikatteilla.

Lisäksi voit tilata myös muita kuin alkoholijuomia ja edullisia elintarvikkeita.

Kukaan ei riko EU-lainsäädäntöä.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Jännää. Kaikkien kanssa joiden kanssa asiasta olen keskustellut kannattaa Alkon lakkauttamista, jopa äitini.

Pekka Veistos

Alkon lakkauttamista kannattavilta kysyisin että mistä he aikovat raapia kasaan ne menetetyt veromiljoonat mitä valtion kassasta jää uupumaan jos Alko ajetaan alas, puhumattakaan siitä että alkoholivero pudotettaisiin nk. yleiseurooppalaiselle tasolle.

Aika monta (sataa) miljoonaa pitää raapia jostain muualta tai sitten leikata (taas kerran) palveluista.

- Nostetaanko kenties tuloveroa?
- Vai leikattaisko terveydenhuollosta tai sosilaaitoimesta?
- Myös koulutuksesta voi leikata paljon

Veikkaan että aika moni alkaakin miettiä asiaa hieman tarkemmin jos toisessa vaakakupissa on helposti saatava halpa viina ja toisessa vaikka pääsy lääkärille.

Timo Virta

Eihän Alkoa tarvitse lopettaa vaikka monopoli lopetetaan. Ja kyllä ne alkoholiverot kerätään vaikka juomat myytäisiin ruokakaupassa. Liikelaitoksena Alko on kovin tehoton ja tuottamaton. Alkouskovaiset helposti liioittelevat sen taloudellista merkitystä.

Timo Virta

Nuo luovutuspisteet on kuolleena syntynyt ajatus. Helpompi ratkaisu on sallia Ruotsin malliin kotiinkuljetus sekä Alkolle ja etämyyjille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset