Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään taas kerran euroasioita. Esillä olivat talousunionisopimus sekä sopimus Euroopan vakausmekanismista EVM:stä. Perussuomalaiset eivät hyväksyneet valiokunnassa valtioneuvoston toimintalinjaa kummankaan sopimuksen osalta. Alla perustelut, joita ei ole tarvinnut ikävä kyllä aiemmista kannanotoistamme käytännössä lainkaan muuttaa. Äänestytimme...
EVM-valtiosopimus liittyy käytännössä kiinteästi sopimukseen talousunionin perustamisesta. Näin ollen perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan pitäisi voida käsitellä näitä kahta sopimusta samanaikaisesti yhtenä kokonaisuutena, vaikka muodollisesti sopimuksista päätettäisiinkin eri asiakohdissa.Talousunionisopimuksessa on Suomen perustuslain kannalta sellaista ainesta, jonka seurauksena eduskunnassa...
Koska en ole presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulosten selvittyä huomannut perussuomalaisen puolueen piirissä tehdyn vielä ainuttakaan kriittistä analyysia puolueemme asettaman ehdokkaan tuloksen tasosta näissä vaaleissa, katson aiheelliseksi tehdä sen itse.Kansanedustaja ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pääsi presidentinvaaleissa neljänneksi saaden 9,4 %:n kannatuksen....
Me Perussuomalaisten kansanedustajat suuressa valiokunnassa jätimme tänään eriävän mielipiteen koskien ehdotettua talousunionisopimusta. Ehdotettu sopimus on monin tavoin ongelmallinen, ja mielestämme jo nyt on selvää, ettei siitä voida päättää eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä, vaan sopimuksen hyväksyminen edellyttää kahden kolmasosan määräenemmistöä. Sopimus saattaa vaatia jopa...
Budjettivallan siirto Brysseliin on täydessä käynnissä. Alla Perussuomalaisten näkemys sopimuksesta, jota salakavalasti viedään eduskunnassa eteenpäin istuntotauon aikana, tänään ja huomenna:Suuri valiokunta käsittelee perjantaina hallituksen kantaa sopimukseen talousunionin vahvistamisesta. Perussuomalaiset kannattavat talouskurin tiukentamista, mutta emme voi hyväksyä ehdotettua sopimusta...
Tasavallan presidentin valtaoikeuksia on karsittu viime vuosikymmenten aikana rajusti. Viimeksi syksyllä presidentin valtaoikeuksia halusivat karsia keskusta, kokoomus, Sdp, vihreät, Kd, vasemmistoliitto ja Rkp ja ne myös tekivät sen. Eduskuntapuolueista vain perussuomalaiset halusivat olla heikentämättä presidentin ulkopoliittista valtaa. Toki kaikki muutkin puolueet ja ehdokkaat...
Vesa-Matti Saarakkala
Kurikka
Perussuomalaiset
Perussuomalaisten kansanedustaja Kurikasta.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?